Edessäni pauhaa pieni tulipesä. Sytytin sen viisi tuntia sitten, mutta lämpö kolistelee edelleen reunapeltejä samalla kun savu haihtuu piipusta kepeään pakkasilmaan. On ollut vaikeaa ylläpitää lämpötilaa pienessä mökissä, joka on lähinnä kesäkäyttöön tarkoitettu. Tilkitsin yläkertaan menevän portaikon, jätin myös eteisen kylmäksi välioven taakse. Lämmitettävää ei ole monen neliön verran mutta tänään, ensilumen saavuttua, se ottaa aikansa.

Ensimmäinen vuosi päätoimisena yrittäjänä alkaa olla täysi. Onko töitä riittänyt, oletko nauttinut? minulta kysytään usein. Oi olen kyllä. Ensimmäisenä mainitsen vapauden liikkua: kahdeksana edeltävänä vuonna olin sidottu silloiseen asuinkaupunkiini päätoimisten töiden ja opiskelujen vuoksi. Nyt, saan olla tien päällä niin paljon kun kaipaan ja on töiden puolesta kysyntää.

Olen tehnyt edelleen toimeksiantoja yrityksille, joiden yhteistyökumppani olen saanut jo pitkään olla. Jos joku teistä lukee tämän kirjoituksen, niin kiitos – koko sydämeni pohjasta sanon, että en olisi tässä ilman sinua. Suurenmoinen kiitos myös uusille yrityksille ja ihmisille, jotka ovat visiooni ja työjälkeeni luottaneet. Valokuvaus on intohimoni ja tuntuu merkityksellistä saada tehdä sitä kokopäiväisesti. Kiitos myös Suomen luonnonsuojeluliiton julkaisemalle Suomen Luonto -lehdelle, jonka työtä arvostan valtavasti, ja jonka blogistina on ilo ollut olla jo vuosia.Hiljalleen lämpenevän mökin rauhassa kuitenkin mietin: ehkä yhden asian olen tänä vuonna unohtanut. Nimittäin taidon hakeutua virikkeettömyyteen ja tähän mielentilaan.

Olen tehnyt hyvin vähän matkoja itsekseni, ja perusarjessani ympärillä on tätä nykyä paljon elämää. Juuri nyt, tätä kirjoittaessani, muistelen autiotuvissa vietettyjä, yksinäisiltäkin tuntuvia päiviä. Ja sitä parin vuoden takaista matkaa Kolin kansallispuistoon, kun kävin iltakuudelta makuupussiin teltassani. Rauhaton olin toki silloinkin, mutta ympärille laskeutunut pimeys tuuditti kokonaisvaltaiseen rauhaan.

Pysähdyin siis tänä iltana siihen, että en ole pysähtynyt. Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Toisinaan viikot etenevät kiireellä, toisinaan hidastellen, mutta silti tuo erityinen rauhoittuminen on unohtunut. Se vaatii tilan, jota on perusarjessa vaikea löytää. Ja tiedän, että omaa aikaahan minulla on paljon enemmän kuin monella muulla ikäiselläni, mutta se ei aina ole kuitenkaan laadukkainta mahdollista. Laadukkain aika löytyy tylsyydestä, siitä kun ehtii hetken katsella nuotion paloa, mitään tekemättä, suorittamatta.

Lähden huomenna Lappiin reiluksi viikoksi. Jos jokin ilta ehdin yksinäni autiotupaan tai telttaan yöksi, lupaan laittaa elektroniikan syrjään ja vain olla.