Hiiripöllöjen vaellus on ollut ennätyksellisen runsas. Näitä ”taigapöllöjä” on havaittu eteläisessä Suomessa jo tuhansia ja liikkeellä lienee vielä huomattavasti enemmän.

Pöllöjen vaellus alkaa kun niiden pesimäalueen myyräkanta romahtaa. Ravintoa on haettava kauempaa. Jos ruokaisaa paikkaa ei löydy, vaellus jatkuu yhä kauemmas. Nyt siperialaisille löytyi purtavaa vasta Suomesta, jossa myyräkannat ovat laajoilla alueilla nousuvaiheessa. Kasvava myyräkanta saattaa houkutella hiiripöllöjä jäämään myös kevääseen saakka ja pesintäpuuhiin tavanomaista runsaammin ja etelämmäs.

Mutta mitä hiiripöllöt täällä syövät? Tässäpä kaksi hieman epätavallista havaintoa Mäntästä, jossa Markku Saarinen seurasi hiiripöllön saalistusta. Ensimmäisenä saalislaji, metsähiiri.
Metsähiiri on eteläinen, pääosin lehti- ja sekametsien sekä asutuksen laitojen laji. Hiiripöllön tavanomaisella pesimäalueella, taigan kuusimetsissä, metsähiiriä ei esiinny. Hyvin näyttää pitkähäntäinen metsähiiri kuitenkin hiiripöllön nokasta masuun luiskahtavan.

Kuva: Markku Saarinen

Toisena metsämyyrien saalistustapa. Metsämyyrä on taigametsän peruslaji ja yleinen hiiripöllön saalis. Mutta harvempi on havainnut kuinka metsämyyriä saalistetaan.
Metsämyyrä on kova kiipeilemään. Se syö talvella mielellään naavaa, jota myyrä kiipeää keräämään puista. Pieniä naavapalloja metsämyyrä myös varastoi esimerkiksi puiden koloihin ja vanhoihin rastaanpesiin. Hiiripöllölle metsämyyrän kiipeilytaipumus tuo mahdollisuuden iskeä paistiin näköaistin avulla. Mäntässä pöllö napsi säännöllisesti kuusten rungoilta metsämyyriä.

Olisiko tässä jopa selitys hiiripöllön päiväaktiivisuuteen? Näköaisti on välttämätön oksien suojassa liikkuvaa saalista iskettäessä. Yöaktiivisille pöllöille riittää pelkkä kuulo, sillä lumen läpi iskettäessä ei näköaistista ole mitään hyötyä.

Kuva: Markku Saarinen