Kurki muuttaa talveksi etelään. Toisinaan yksittäisiä lintuja kuitenkin havaitaan vielä myöhään syksyllä Suomessa. Kuvaparin nuori kurki seikkaili loka-marraskuussa 2013 Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla. Kuvaparissa nähdään poikkeuksellinen käyttäytymispiirre, jota ainakaan minä en ole aiemmin havainnut tai kuullut kenenkään muunkaan havainneen.

Kurki tuli lentäen matalalla noin -15 asteen pakkasessa Keurusselän yli. Kurjen lentoprofiiliin tyypillisesti kuuluvat pitkät jalat olivat kaukaakin havaittavissa. Kaunis taivaan taustaväri sai Ari Aallon ottamaan tulijasta kuvia.

Lintu laskeutui hetkeksi järven länsirannalle, mutta lähti pian jälleen lentoon. Silloin tapahtui outoja; kurkinuorukainen käänsi lennossa molemmat jalkansa suorana alakautta eteenpäin. Jalkojen käännön aiheuttaman painopisteen muutoksen vuoksi koko lentoasento muuttui. Kurjesta tuli ”jalaton” ja ”kyssyhartiainen”. Eipä ole moista ennen nähty – mutta nyt näette tekin! Onneksi Ari oli valppaana kameransa kanssa.

Kauempaa ”jalattoman” kurjen tunnistaminen olisi voinut olla haastavaa – etenkin kun jalaton kurki ei olisi äkkiä tullut mieleenkään. Kai kurkinuorukaisen jalkoja vain paleli. Kun koivet sojottivat eteenpäin, ne hävisivät pääosin huomaamattomiin, ilmeisesti höyhenten väliin. Kurjen pitkät jalat eivät näytä olevan sopeutuneet pakkaseen.

8A3F9776_kurki ilman jalkoja

Kuva: Ari Aalto. Jalkojen käännön aiheuttaman painopisteen muutoksen vuoksi koko lentoasento muuttui

jalatkurkikäyttäytyminen

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.