Hömötiaisen merkitys metsien kunnon indikaattorina on oikeastaan lahjomaton. Talvilintulaskentojen tuloksissa Helsingin Yliopiston Luomuksella on jo vuodenvaihteesta 1956/1957 lähtien vuosittain noin 500 reitin tiedot kaikista talvilinnuista.
Kuvat: Samuli Haapasalo
Ystävieni kanssa pitämäni talviruokintapaikka on hyvässä kuusivaltaisessa metsässä, laajalla metsäalueella. Siinä käy nytkin 4 – 5 hömötiaista. Ja tärkeää on, että itse metsä tarjoaa hyvää ja monipuolista ravintoa. Silloin tsi tsi tsäääää tsäääää tsäääää äänet kuuluvat.
Hömppärin ääni pitää täydellisesti yllä suomalais-ugrilaista äidinkielen ääntämistä. Äänessä on oikeat äät ja nimessä täyteläiset ööt. Kalevalan tiainen. Hömö muuten tarkoittaa itämurteissa hölmöä, mikä viitannee hömötiaisen kesyyteen, hölmön rohkeuteen.
Monimuotoinen metsä auttaa myös siinä, että vanhenevan puuston myötä on hyviä piilopaikkoja kätkeä siemeniä ja hyönteisiä lyhyen päivän ja pitkän, kylmän talviyön varalle. Osaltaan kätköjen varassa runsaat 10 grammaa (!) painava lintu pärjää yli pitkän talviyön. Siinä voi ruokintapaikkakin auttaa paikallisesti.
Syksyn valot näkyvät vielä Uudenmaan metsissä.
Mutta iso juttu on, myös hömötiaiselle, että metsien monimuotoisuus toteutuu vallitsevana ja aitona metsänhoidollisena periaatteena. Monimuotoisuudella on monta tärkeää ekologista, metsänhoidollista ja ilmastollista ulottuvuutta. Aiemmissa kirjoituksissani olen korostanut hömötiaisen ja töyhtötiaisen esiintymisen ja lukumäärän merkitystä metsien monimuotoisuuden arviointimittarina. Nyt molempien kanta on ollut jo pitkään aika voimakkaassa laskuluisussa.
Syksyllä on hömötiaisella tuo kätkemisen kausi. Siksi siemeniä on hyvä olla tarjolla ruokintapaikoilla jo alkusyksystä.
Syksylläkin on hauska ihmetellä tiaisten akrobatiaa havupuiden oksilla, joissa koristeelliset jäkälät, lupot ja naavat antavat syvyyttä maisemaan. Ja kun kuura ja vähäinen lumi vasta valaisevat maata, pääsevät myös mm. palleroporonjäkälät ja eri varvut oikeuksiinsa.
