Kuva: Krista Ylinen

Motiivi. Tuskin mikään ohjaa toimintaamme asiassa kuin asiassa yhtä paljon kuin motiivi. Se liittyy haluihin ja tarpeisiin, on toimeenpanija, liikuttaja ja pysäyttäjä. Oppiaksemme tuntemaan itseämme paremmin eräkävijöinä, metsästäjinä, luontokuvaajina, on keskeistä oman motiivin tutkiskelu. Tässä tekstissä pohdin motiivia erityisesti luontokuvaajan näkökulmasta sillä se on minulle luontoon liittyvistä rooleista rakkain ja läheisin.

”Kenelle tai mitä varten sinä valokuvaat” voisi olla kysymys, jolla motiivia pystyy itselleen selventämään. Kuinka tärkeääkään sitä on itseltään säännöllisesti kysyä. Olla omille tavoitteilleen koko ajan auki. Tällöin ulkopuoliset ja sisäiset vaatimukset tiedostaa eikä anna niiden viedä mukanaan ilman että lähtee sille matkalle vapaaehtoisesti.

”Jos nyt otan askeleen lähemmäs kuvaamaani kohdetta, saanko sen pakenemaan? Vaalinko ensisijaisesti kohteen hyvinvointia tekemällä kaikkeni, ettei se häiriintyisi vai otanko riskin paremman kuvan toivossa?” Teemme valtavasti pieniä päätöksiä, joita motiivimme ohjailee. Kenen asialla lopulta olet – itsesi, someseuraajiesi, kohteesi, jonkun muun asian tai aatteen? Millainen painotus näissä on sinun kohdallasi?

Omat motiivini ovat vuosien varrella muuttuneet ja saaneet erilaista painoarvoa. Hahmottaakseni tämänpäiväistä toimintaani ja sitä onko se linjassa arvojeni kanssa, tulisi reflektointia tehdä usein – ehkä jopa jokaisen kuvauspäivän päätteeksi. En siis haluaisi keskittyä ainostaan siihen millaista kuvamateriaalia olen saavuttanut, vaan millä keinoin ja mahdollisesti millä kustannuksella. Puutuinko liikaa, olinko rauhallinen ja näkymätön, kunnioitinko eläimen rajoja. Saiko se läsnäolostani huolimatta jatkaa elämäänsä kuin minua ei olisi ollutkaan. Otinko roskat mukaani ja noudatinko kestävää kehitystä omassa toiminnassani.

Olen viime vuosina käynyt tätä asiaa paljon läpi niin ajatuksen kuin tunteenkin tasolla. En haluaisi tulla tunnetuksi luontokuvaajana, joka ei pidä kuvauskohteistaan huolta tai jolla ei olisi hyvä tahto. Ennemmin jäisin kokonaan tuntemattomaksi, muille merkityksettömäksi. Satunnaiseksi räpsijäksi, joka vain nauttii vapaudesta olla luonnossa ja ikuistaa näkemäänsä ympäristöään kunnioittaen. Toivon siis sydämeni pohjasta, ettei luontokuviani katsovan koskaan tarvitsisi epäillä onko kuvat eettisesti otettu.

Entä sinä; oletko valmis luopumaan valokuvista, joita olet saattanut vuosia yrittää? Meneekö luonnon ehdot omiesi edelle?

elämänmuutosetiikkakenelle sinä valokuvaatkrista ylinenkrista ylinen photographylappiluontokuvausmotiivivalokuvausvuosi(a) pohjoisessa