Kilometri kilometrilta. Tunti tunnilta. Vaihtuvat kynttiläkuusimetsät, vesistöt, tunturit, vuoret, merenlahdet. Kuulokkeissa soiva musiikki peittää asfalttiin pureutuvien nastarenkaiden äänet. Vettä ja kahvia kuluu yhtä paljon. Auto on jälleen tankattava.

Nuorempana minulla oli levottomat jalat, nyt aikuisiällä yhä enenevissä määrin matkalle janoava sielu. Välillä jopa luulen, että päädyn lähtemään vauhdissa vaihtuvien maisemien vuoksi, en niinkään sen mitä määränpäässä teen ja kuinka kauan.Ajaessa kaikki ulkona tapahtuva ja muuttuva pysyy pienen kotoisan tilani ulkopuolella. Näen ja koen paljon mutta samalla olen vain sivustaseuraajana, ohimatkalla. Ei ole velvollisuutta pysähtyä pureskelemaan tarkemmin kokemaansa ellei se tapahdu omasta halusta.

Rutiineihini yleensä kuuluu syödä matkalla lämmin ateria ruokathermoksesta, mahdollisimman maisemallisella parkkialueella. Pysähdyn harvoin ja lyhyesti ellei apukuskin paikalla lepäävä kuvauskalustoni sitä suosittele. Olen musiikin suurkuluttaja ja paljon elämää ja ihmisiä pohtiva. Yksin ajaessani raivaan näille tarpeille tilaa; Skandinavian kauneudelle, melodioille ja ajatuksenjuoksulle.

Luontokuvauksessa ja retkeilyssä on pakko löytää rauha myös vauhdissa. Toisinaan määränpäät muuttuvat kun emme niitä saavutakaan vaihtoehtoisista, lukemattomista syistä johtuen. Emme voi elää ainoastaan sen vuoksi mitä päätepisteessä mahdollisesti on vaan oikeastaan itse matkanteon vuoksi.

Kaikki mitä näemme ja koemme on lainaa. Emme voi tietää onko se enää huomenna siinä missä kuvittelimme sen olevan. Ajomatkan päässä, juoksulenkin varrella, lapsuudenkodin pihamaalla, sylissä. Tai jääkö kenties oma matkamme kesken.

Nautithan siis myös matkasta, kanssamatkustajani!