132/2020

Syysmetsässä on aina tunnelmallista kulkea. Metsä on hiljainen, hetkin lähes äänetön, monasti myös hämärä. Aurinkoisenakin päivänä – kuten tänään – valo siivilöityy matalalta puiden läpi.

Hippiäinen, Euroopan pienin lintu. Noin puolet hippiäisen kannasta talvehtii.

Yksittäinen hippiäinen sihisee korkealta. Välistä on enemmänkin ääniä, kun ohitat kuusissa keikkuvan tiaisparven. Hömötiainen huutaa tsi tsi tsäääääää tsäääääää tsääääää. Närhi vielä rääkäisee. Sitten on taas hiljaista.

Korea närhikin voi osua syksyisen kulkijan polun varteen.

Yhtäkkiä kuitenkin suhahtaa ohitsesi varpushaukka – aivan läheltä, hieno näky! Tai palokärki pelästyy kantoa hajottaesssaan, syöksähtää lentoon ja kuuluttaa ilmoille villin kirr kirr kirr kirr… äänisarjan. Ja kun rauhoittuu, laskeutuu se vähän kauempan, keinahtaa pystyyn puun rungolle ja venäyttää kantavan kliiiiiije huutonsa. Palokärjen näet yllä tunnuskuvassamme.

Tänä vuonnakin on näkynyt pähkinänakkeleita. Kuvan vaaleakylkinen kaveri, jolla on valkea silmäjuova mustan päällä, on lentänyt tänne Siperian taigametsistä.

Hiljaa kulkeva voi syksyn mittaan saada kiikareihinsa paljon mielenkiintoista katsottavaa, myös monta kaunista lintua, joskus kuvan pähkinänakkelin, monen eri värisiä lintuja. Samalla saa vetää keuhkoihinsa sopivasti kosteaa syysilmaa, nauttia luonnonrauhasta ja metsän hiljaisuudesta – ja poimia vaikka sieniä!

Käpytikka on metsissä kulkijalle tuttu.

Ps. Myös pieniä tilhiparvia liikkuu nyt eteläisessäkin Suomessa.