Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ja ruotsinkielinen tuottajajärjestö SLC julkaisivat alkuvuonna luonnon monimuotoisuuden tiekartan maa- ja metsätaloudelle. Järjestöjen tavoitteena on, että maa- ja metsätalouteen kytköksissä oleva luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen pysähtyy ja kääntyy elpymisuralle.

Tiekartan taustalla on mittava työ. Järjestöjen asettamat yksityiskohtaiset tavoitteet ja toimenpiteet pohjaavat laajoihin tutkijaraportteihin ja jäsenkyselyihin. Kokonaisuutta esittelevä julkaisu on yli 400-sivuinen järkäle.

Itse osallistuin maatalousluonnon monimuotoisuutta koskevan tutkijaraportin laatimiseen yhdessä kymmenen muun tutkijan kanssa. Osana työtä muodostimme kolme erilaista skenaariota eli kehityskulkua maatalousluonnon monimuotoisuuden suojelulle vuoteen 2050 asti. Skenaarioiden monimuotoisuusvaikutuksia arvioimme käyttäen neljää indikaattoria, jotka kuvasivat peltolintujen reviiritiheyttä, mesipistiäisten ravinnon ja pesäpaikkojen määrää, peltomaan hiilipitoisuutta ja luonnoltaan arvokkaiden maatalousalueiden määrää.

Luonnoltaan arvokkaiden maatalousalueiden (High Nature Value farmland, HNV) määrä kuvaa maatalousluonnon monimuotoisuutta tukevien elinympäristöjen runsautta. Alueille on tyypillistä luonnonlaidunten suuri määrä ja peltoviljelyn laajaperäisyys. Kuva: Marjaana Toivonen

Ensimmäisessä skenaariossa maatalousluonnon monimuotoisuuden suojelua jatketaan nykytoimin. Tuloksena monimuotoisuus pysyy nykyisellä tasolla tai heikkenee. Toisessa skenaariossa maatalousluonnon köyhtyminen pysäytetään kohtalaisin lisätoimin, ja kolmannessa skenaariossa maatalousluonnon tila käännetään elpymisuralle merkittävin lisätoimin.

Itselleni skenaariotyö valoi uskoa siihen, että maatalousluonnon monimuotoisuuden turvaaminen on mahdollista, suorastaan käden ulottuvilla.

Ensinnäkin monimuotoisuuden turvaamiseen tai lisäämiseen tarvittavat lisätoimet ovat periaatteessa yksinkertaisia: Perinnebiotooppien, luonnonhoitonurmien ja pientareiden alaa täytyy kasvattaa. Myös kukkakaistojen perustaminen, maanparannus- ja pölyttäjähyönteiskasvien viljely ja viljelykiertojen monipuolistaminen auttavat monimuotoisuuden turvaamisessa.

Toiseksi nämä toimet eivät vaaranna ruoantuotantoa. Suomessa on peltoa 2,3 miljoonaa hehtaaria. Tästä noin 1,5 miljoonan hehtaarin arvioidaan riittävän kotimaisten peruselintarvikkeiden kysynnän kattamiseen. Ruoantuotantoa voidaan kehittää, vaikka suuri määrä erityisesti heikompituottoista peltoalaa ohjattaisiin luontohyötyjen tuottamiseen.

Kolmanneksi lisätoimet eivät ole älyttömän kalliita. Tiekartan laskelmien mukaan maatalousluonnon köyhtymisen pysäyttäminen vaatisi lisäpanostusta 54–64 miljoonaa euroa vuodessa nykytilanteeseen verrattuna. Summa vastaa paria kolmea prosenttia maatalouden vuotuisesta, noin kahden miljardin euron kokonaistuesta. Vastaavasti monimuotoisuuden kääntäminen elpymisuralle vaatisi lisäpanostusta, joka vastaa neljää viittä prosenttia maatalouden tukipotista. Hinta on pieni, jos tuloksena on kukoistava maatalousluonto ja toimivat ekosysteemit tuleville sukupolville.

Maatalousluonnon monimuotoisuuden turvaaminen on tärkeää sekä luonnon itseisarvon että maatalouden pitkän aikavälin tuotantokyvyn kannalta. Kuva: Pixabay

Lähtökohdat ovat hyvät myös sikäli, että suurin osa maataloustuottajista arvostaa luonnon monimuotoisuutta. Tuottajajärjestöjen jäsenkyselyssä 84 prosenttia viljelijöistä piti luonnon monimuotoisuuden turvaamista tärkeänä työssään. Samaan aikaan maatalous kuitenkin kamppailee heikon kannattavuuden kanssa. Niinpä tiloilla ei välttämättä ole taloudellisia mahdollisuuksia panostaa luonnon monimuotoisuuden lisäämiseen ilman tähän kohdennettua lisätukea tai markkinoilta saatavaa lisähintaa.

Maatalousluonnon monimuotoisuuden turvaaminen on ruokajärjestelmän yhteinen tehtävä. Keinot tunnetaan, hinta on maltillinen, hyödyt kauaskantoiset ja viljelijät valmiita. Miksi emme tekisi tätä?