Lokakuussa minä ja lapset olemme ehtineet matkustaa ystävien luo Saloon ja mummin luo Seinäjoelle. Molemmilla reissuilla meillä on ollut sään suhteen hurjan hyvä tuuri, ja olemme saaneet nauttia auringosta ja syksyn ruskasta.

Tätä ennen olimme vain ajaneet junalla tai bussilla Salon läpi, joten oli erityisen kiva päästä tutustumaan sekä Salon kaupunkikuvaan että lähiluontoon. Myös entinen kotikaupunkini Seinäjoki tuntuu omien lasten kanssa erilaiselta kuin ennen. Lähiluonto toisessa polvessa tarjoaa itsellekin aina jotain uutta, vaikka suurin osa paikoista onkin tuttuja.

Salossa suuntasimme Kavilannummen metsiin evästämään, hengailemaan ja ennen kaikkea rakentamaan majoja. Kavilannummen metsissä nimittäin on runsaasti hakkuutähdettä majanrakennusaineiksi, ja löytyipä sieltä iso pussillinen kangasrouskuja ja muutama kehnäsienikin iltaruokaa varten.

Seinäjoella halusin viedä lapset suosikkilaavulleni, Järvilaavulle, nuotioretkelle. Se sijaitsee Lakeuden luontopolun varrella Kyrkösjärven rannalla. Alkumatka Kyrkösjärven uimarannalta kohti luontopolkua oli muuttunut sitten viime käynnin lähes valtatieksi. Kun pääsimme luontopolun alkupisteelle, reitit ja maisemat muuttuivat onneksi huomattavasti miellyttävämmiksi.

Olimme sen verran nälkäisiä, että suuntasimme suorinta reittiä laavulle. Hodarien ja nuotiocroissanttien syömisen jälkeen jaksoimme taittaa paluumatkan varsinaista luontopolkua pitkin. Metsät ja puustoiset suot polun varrella olivat yllättävän vaihtelevia, ja niistä löytyi niin puolukoita, mustikoita, juolukoita kuin variksenmarjojakin maisteltavaksi.

Kaupunkien lähiluonto tarjoaa sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti mielenkiintoisia ja monipuolisia näköaloja Suomeen ja suomalaiseen luontoon. Suosittelen siis matkaamaan sekä vanhoihin tuttuihin että uusiin kaupunkeihin ja tutustumaan niiden luontokohteisiin – vaikkapa Salon Pahkavuorelle.