241/365

Aamulla julkistettiin merikotkan tämänvuotinen pesimätulos: 558 poikasta. Se on ennätys. Kanta on suunnilleen saavuttanut luonnollisen tason ja ennätyksellinen poikasmäärä siivittyi osaltaan hyvästä ravintotilanteesta ja sopivista säistä.

Kun muistetaan, että 1970-luvulla alimmat poikasmäärät olivat vain yksinumeroinen luku (vuonna 1975 ainoastaan 4 poikasta!), menestystarina on huikea. Taustalla on pitkäjänteinen ja monipuolinen luonnonsuojelutyö.

On selätetty Itämeren myrkyt, jotka rikastuivat merikotkassa ravintoketjun huipulla. Talviruokinta vuosisadan vaihteeseen saakka antoi ensi vaiheessa puhdasta ruokaa.

Merikotkan tarina kertoo osaltaan Itämeren suojelusta. Merikotkan menestys onkin tärkeä suuntaviitta kaikille muillekin Itämeren suojelutoimenpiteille.

Merikotka on myös saavuttanut takaisin muinaiset sisämaan pesinnät. Koillismaalle on asettunut kotkia Vienanmereltä. Ja esimerkiksi Hämeessä merikotka kuuluu myös kalastajien tuttuihin lintuihin suurten järvien selillä.

 

merikotkasuojeluvuosi luonnossa

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.