Istun kahvilassa Senaatintorin laidalla viettämässä etätyöpäivää. Vain tunteja aikaisemmin aivan tässä vieressä järjestettiin koululaisten ilmastomielenosoitus, jossa monet nuoret koulunpenkillä istumisen sijaan vaativat päättäjiltä toimia yhteisen tulevaisuutemme hyväksi. Vaikka en itse ehtinyt näkemään varsinaista mielenosoitusta, useat kuvat sosiaalisessa mediassa ja eri uutisivustoilla liikuttivat. Tunsin ylpeyttä ja haikeuttakin, mutta erityisesti turhautumista siitä, että lasten täytyy vaatia aikuisia toimimaan heidän tulevaisuutensa turvaamiseksi.

Kyllä aikuisetkin toki jotain tekevät: ilmastonmuutos on yhä usemmin esillä valtamediassa, monet poliittiset puolueet ajavat sitä kärkiteemana vaaleissa, yritykset viestivät yhä enemmän vastuullisuudestaan ja osa ihmisistä on kiinnostunut muuttamaan elämäntapaansa ympäristöystävällisemmäksi. Tämä on kuitenkin vain pientä piiperrystä sen rinnalla, mitä meidän pitäisi todellisuudessa tehdä. Tai olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten.

Tutkijoiden ennusteiden perusteella voidaan sanoa, että mikäli maapallon keskilämpötila nousee yli 1,5 astetta, sillä on varmasti vaikutusta meidän kaikkien elämään. Ei pelkästään jääkarhuihin, pieniin hukkuviin saarivaltioihin tai vaikkapa Afrikan valtioihin. Ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan meidän kaikkien arkeen valtavasti, oli kyse sitten ruuantuotannon heikkenemisestä tai ilmastopakolaisista.

Silti junnaamme paikallamme keskustelussa, jonka olisi pitänyt olla ohi jo vuosia sitten. Asiat eivät lakkaa olemasta sillä, että ajattelemme, että ne eivät koske meitä ja jatkamme elämäämme normaaliin tapaan. Tuntuukin epäreilulta, että suurin osa meistä (myös usein minäkin) kulkee vapaamatkustajina asiassa, jolla on vaikutusta kaikkiin. Kuinka lapsien vanhemmat ja poliittiset päättäjät voivat sulkea silmänsä asialta, joka vaikuttaa suoraan heidän jälkikasvunsa tulevaisuuteen? Se tässä ihmetyttää eniten.

Politiikka ja hyvinvointivaltion ylläpitäminen eivät ole kepeitä ja helppoja tehtäviä, vaan haastavat yhteiskunnan fiksuimpia, koulutetuimpia ja lahjakkaimpiakin ihmisiä. Kun vastakkain ovat erilaiset intressit, jotka ovat monille elämän tärkeimpiä kysymyksiä, on haastavaa saada aikaan tehokkaita päätöksiä ja ratkaisuja. Myös yksittäisille ihmisille tulee varmasti vastaan hetkiä, jolloin joutuu miettimään omat prioriteettinsa uudestaan. Vaikka ajaisi ensisijaisesti ympäristön asiaa, meneekö se esimerkiksi vanhustenhuollon tai lastensuojelun edelle?

Jos kuitenkin ajattelee hieman pidemmälle, ilmastonmuutoksen torjumiseen tai edes hidastamiseen panostaminen vaikuttaa kuitenkin niin laajalti elämäämme, että sen tulisi olla meidän kaikkien tehtävälistamme kärjessä. Jos maapallon lämpenemistä ei pystytä hidastamaan, on puhe työllisyydestä ja terveydenhuollosta tulevaisuudessa todennäköisesti toissijaista, kun kamppailemme paljon haastavampien ongelmien kanssa. Nyt vielä pystymme ennaltaehkäisemään näitä asioita. Se on talouden kannaltakin paljon edullisempaa kuin asioiden korjaaminen jälkikäteen.

Ekologisen katastrofin estäminen huolehtien samalla hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämisestä on haastava tehtävä, josta en varsinaisesti kadehdi tulevaa hallitustamme. Ehkäpä voin kuitenkin omalla ajattelutavallani, kulutusvalinnoillani ja valmiudella muutoksiin olla tukemassa tätä tehtävää.