Tanskalainen siili eli 16-vuotiaaksi eli seitsemän vuotta vanhemmaksi kuin aiemmat tunnetut vanhimmat yksilöt. Tanskalaiset ja brittiläiset tutkijat pyysivät kansalaisia lähettämään Tanskasta kuolleina löydetyt siilit, joita kertyi 697.

Eläimen ikä määritettiin leukaluun kasvuvyöhykkeistä. Joukossa oli myös 11- ja 13-vuotiaat vanhukset.

Tutkimuksen mukaan kolmasosa siileistä kuoli alle vuoden ikäisinä. Urokset elivät keskimäärin 2,1 ja naaraat 1,6 vuotta. Näin iso, eli neljäsosan suuruinen, sukupuolten välinen ero eliniässä on nisäkkäillä harvinaista. Toisaalta uroksia kuoli useammin autotörmäyksissä kuin naaraita.

Tutkijoille lähetetyistä kaikista siileistä 56 prosenttia kuoli liikenteen uhreina, 22 prosenttia löytyi kuolleina luonnossa ja loput 22 prosenttia menehtyivät eläinhoitoloissa esimerkiksi koirien hyökkäysten takia. Tutkimuksen tulokset julkaistiin Animals-tiedelehdessä helmikuussa 2023.

Siilikannat ovat pienentyneet roimasti monissa Euroopan maissa. Brittein saarilla siilit ovat vähentyneet kaupungeissa 30 ja maaseudulla 50 prosenttia 2000-luvun alun jälkeen. Suomessakin siilikannat vaikuttavat romahtaneen murto-osaan liikenteen, suoja- ja ruokailupaikkojen vähenemisen ja talvisäiden äärevöitymisen vuoksi.

ikäennätyssiili

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.