Kahdessa edellisessä blogissamme esittelimme kämmeköitä, ja yhä vain samasta aiheesta ammennetaan. Vaikutti siltä, että ...

Edellisen kerran esittelimme kotiseutumme kämmeköitä: pieniä ja vaatimattomia metsän asukkaita, joita ovat harajuuri, herttakaksikko ...

Dekkareissa murhatun ruumiin löytävät usein koiran ulkoiluttajat. Onneksi moista ei omalle kohdalleni ole sattunut ...

Kevät on huumaavaa aikaa. Siitä vakuuttuakseen ei tarvitse katsoa kuin jollakin kosteikolla polskivia sammakoita.

Kevät on ollut etuajassa, ja niinpä jo huhtikuisella retkellä tapasimme sarvijaakon. Tavallisesti ensimmäiset ilmaantuvat ...

Tuskin kukaan on enää tietämätön liikunnan terveyshyödyistä. Samoin lähes kaikki ovat kuulleet, että erityisen ...

”Metsäkeskus tarjoaa avointa metsä- ja luontotietoa ja riippumatonta palvelua metsänomistajan päätöksenteon tueksi ja koko ...

Vuosi on kääntymässä lopuilleen, ja sen myötä tarjoamme viime vuoden tapaan kuvakertomuksen taakse jääneestä ...

Ensi vuoden alussa Suomessa on tarkoitus aloittaa susien likvidointi, ja riistakeskus on esittänyt peräti ...