Made eli matikka on ainoa makeassa vedessä elävä turskakala. Matikan alla myös hauki. Kuvat: Samuli Haapasalo

54/365

Matin päivänä on matikan kutu parhaimmillaan, tietää kansanperinne. Sen kertoo myös katiska. Mattihan on huomenna sunnuntaina 24.2. Ja matikan kutu kestää noin viikon. Monessa Etelä-Suomen järvessä saatetaan olla vähän etuajassakin tänä vuonna.

Alkutalvesta, järvien jäätyessä, matikka nousee syvänteistä, vähän kierteleekin. Silloin sitä voi joskus saada verkoistakin.

Ennen vanhaan on käyty myös kolkkakalalla. Puunuijalla iskettiin syksyn teräsjäätä matalassa vedessä matikan kohdalta. Jos matikka taintui, tuuralla aukko ja matikka ylös.

Kutupaikka on kovapohjainen hiekkaranta matalassa, parin metrin syvyisessä vedessä. Kutupaikka on joka vuosi sama, ollut vuosikymmeniä, ehkä jopa satoja, jossain voi olla vaikka jääkaudesta lähtien, mielikuvitus leikkii.

Naaraat tulevat vasta aivan kutuajan alkaessa kutupaikoille kun koiraita on ollut odottamassa jo pitempään ja niitä on noussut katiskoissa ja verkoissakin.

Hauella pää on kehoon nähden iso, matikalla iso on pyrstö ja sen evät. Tämä matikka nousi eilen Kallavedestä.

Pian kudun jälkeen matikat sukeltavat taas syvänteisiinsä, ainakin kutupaikalta ne katoavat tavoittamattomiin.

Matikka on erinomainen ruokakala. Matikkakeitto, matikkamuhennos tai matikanmäti, sipulia ja blini. Ei huono. Järvikalaa suoraan luonnosta!

madeMatikkavuosi luonnossa