52/365

On oikeastaan täysin uskomatonta, kuinka vaikeissa olosuhteissa merisirri pärjää näin talvella. Tämän pohjoisen tundran pesimälinnun voi tänäkin tänäkin päivänä nähdä kymmen-, joskus jopa satapäisin parvin Saaristomerellä. Eli keskellä talvea rantakallioilla tuulessa, viimassa ja ulkomeren aaltojen pärskeissä.

Pieniä nilviäisiä ja äyriäisiä ehkä hyönteisiäkin jossain muodossa löytyy ruoaksi. Aallot huuhtelevat sulaa karuun rantaan sen verran, että linnut pääsevät etsimään ruokaa. Tyypillisesti merisirrit ruokailevat ihan lähellä rantaviivaa, mutta kahlaavat myös kylmästi veteen ja pienen pätkän tämä sitkeä lintu joskus uikin matalassa vedessä rantakivien välillä.

Kaamoksen hämärässä merisirrit talvehtivat yli talven tuhantisin parvin Pohjois-Norjan Varanginvuonolla. Siellä Golfvirran lämmittämä vuorovesi huuhtelee rantoja ja rakkolevästöjä. Syötävää löytyy, vaikka aurinko ei nouse yli horisontin yli kahteen kuukauteen ja välillä on hyvinkin kylmä.

Meillä ulkoluodoilla nyt talvehtivat merisirrit tulevat ehkä Huippuvuorilta. Suomen tuntureilla, lähinnä käsivarren korkeuksissa pesii enimmillään noin 20 merisirriparia.

Merisirri on aivan huippu erikoistuja vaikeisiin olosuhteisiin ja voi elää jopa parikymppiseksi.

merisirritalvehtiminenvuosi luonnossa

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.