Viime viikkoina olen kiinnittänyt erityistä huomiota orvokkeihin. Se taisi alkaa Kökarin rantakallioilta, joilla keto-orvokki kukki valtoimenaan. Oli pakko laskeutua makuulle katsomaan orvokkia silmästä silmään.

Keto-orvokki kasvaa tiiviissä ryhmissä kallioilla ja kedoilla. Kuva: Heikki Vasamies

Kylätien pellonpientaretta kaunistivat keltavalkeat pelto-orvokit, upeita nekin. Läheisellä kummulla kasvoi sekamelska melko kookkaita valko-sini-keltakirjavia orvokkeja, joita hetken tutkiskelun jälkeen päädyin pitämään pelto- ja keto-orvokkien risteyminä. Kumpikin laji on orvokeille epätyypillisesti yksivuotinen, ja ne risteytyvät melko usein. Suotuisissa oloissa ne myös kukkivat pitkään syksyllä ja aloittavat aikaisin keväällä – varsinkin keto-orvokki on osittain tästä syystä suosittu puutarhakasvinakin.

Viikkoa myöhemmin Siuntiossa metsäretkellä äkkäsin rantalehdosta valkovuokkojen, metsätähtien ja käenkaalien seasta päätään kurottavia suloisen hentoja ja vienon liiloja suo-orvokkeja. Se lienee Suomen yleisin orvokki, vaikka jääkin pienen kokonsa ja kasvupaikkansa vuoksi retkeilijältä usein vähälle huomiolle. Toiseksi yleisin on sekin huonommin tunnettu, usein metsäorvokkiin sekoitettu aho-orvokki.

Silmää hivelevän ulkonäkönsä ohella orvokeilla on oma tärkeä roolinsa luonnon ravintoketjuissa. Lähes kaikki orvokit kukkivat keväällä touko-kesäkuussa, ja tarjoavat jo ennen kesää liikkeellä oleville pölyttäjille tervetulleen ravinnonlähteen.

Pölyttäjät näkevät orvokin piirteet hiukan eri tavalla kuin me ihmiset. Kauneus on tässä tapauksessa harvinaisen tarkoituksenmukaista. Kukan alimmat terälehdet tarjoavat pölyttäjälle hyvän laskeutumisalustan, jolta tummat juovat ohjaavat vieraan mesilähteelle kuin kiitoradan valot. Mesilähde on myös varustettu merkkivärillä eikä varmasti jää pölyttäjältä huomaamatta. Kukan rakenne varmistaa tehokkaan pölytyksen. Orvokkeja pölyttävät monet hyönteiset: päivä- ja yöperhoset, kimalaiset, pistiäiset ja kärpäset.

Pelto-orvokki aloittaa kukintansa heti lumien sulamisen jälkeen ja jatkaa sitä pitkälle talven kynnykselle asti. Kuva: Bernd-Haynold / Wikimedia-Commons CC-BY-SA-3.0-migrated

Kun orvokkien, erityisesti metsäorvokin siemenet kypsyvät ja karisevat kesäkuussa niitä alkavat levittää muurahaiset. Orvokinsiemenessä on muurahaisille kantopalkkioksi erityinen rasvainen herkku, elaiosomi. Siemen saattaa muurahaisen kantamana joutua kekoonkin, mutta moni päätyy lähistölle sopivalle kasvupaikalle.

Seuraava kohtaaminen minulla oli aho-orvokin kanssa. Löysin muutaman yksilön kuivahkolta tien pientareelta. Paikka oli niin avoin ja aurinkoinen, ettei hiukan samannäköinen metsäorvokki oikein sellaisella paikalla viihdy.

Orvokkien kauneuden lisäksi yksi niiden hienous on se että ne kattavat ruokapöydän monen upean päiväperhoslajin toukille. Perhosilla on hyvä maku. Orvokeilla ruokailevat erityisesti monet kookkaat hopeatäpläperhoset, myös lajeista näyttävin eli keisarinviitta. Aho-orvokki on monelle perhoslajille tärkeä ehkä kasvupaikkansa takia, se kun kasvaa lämpimillä, avoimilla ja aurinkoisilla paikoilla, joilla perhosetkin viihtyvät.

Aho-orvokki on monen perhostoukan ravintokasvi. Kuva: B. Gliwa / Wikimedia Commons CC-BY-SA-1.0

Suomessa harvinainen etelänhopeatäplä näyttää Suomen valloituksessaan asettuvan paikkoihin, joissa kasvaa runsaasti sen toukille sopivaa ravintokasvia suo-orvokkia.

Jos kelpaa orvokki perhosille, kelpaa se myös kaksijalkaisille. Esimerkiksi keto-orvokin ja metsäorvokin nuoret lehdet ja kukat ovat syötäviä ja tuovat kivasti väriä ja vaihtelua salaattiin.

Suuntaan kesällä taas Kilpisjärvelle. Siellä odotan jo kohtaamista hienon keltaista säihkyvän lapinorvokin kanssa. Tunturinrinteessä sinnittelee myös harvinainen pahtahietaorvokki. Toivottavasti orvokit ovat selvinneet hyvin vähälumisesta talvesta. Orvokit ovat kylmänarkoja, ja kärsivät myös alkukesän rajuista säänmuutoksista.

Karuilla elinpaikoillaan lapinorvokki käyttää hyväksi kivien antaman suojan. Kuva: Heikki Vasamies

Kyykin kameran kanssa suo-orvokkien ääressä. Muurahainen kiipeilee orvokkien varsilla ja mietin, miten monella tavalla orvokit ovat kytkeytyneet elinympäristöönsä. Mikään laji ei pärjää ilman sitä ympäröivää muiden lajien verkostoa.

Katso myös Suomen Luonnon orvokkikoulu:

Suomen Luonnon orvokkikoulu