Kirjoitin kurkien muutosta jo blogissani 20.9: "Kurjet ovat liikkeellä". Koska varmaan aika monelta kiinnostuneelta on saattanut jäädä voimakkaasti yhteen päivään keskittynyt muutto näkemättä, palaan tässä blogissa ja sen kuvissa vielä muuton tunnelmaan ja kerron muuton erityispiirteet. Kuvat ovat kaikki tuosta muuton huipusta.
Olen hippiäinen, blogin kuvissa keikkuva lintu. Olen Euroopan pienin lintu. Pituus 8,5 - 9,5 senttiä ja paino vain noin 6 grammaa. Silti lennän yli merten. Osuin näihin kuviin öisen paluumuuton jälkeen toissapäivänä Helsingissä.
Isoin parvin eteläisen Suomen järvenselillä vielä juuri ennen jäitä viipyvä Isokoskelo tunnetaan Ruijassa nimellä kalasorsa. Viron nimikin on hyvin osuva: jääkoskel.
Kalasääski sanoi heippa elo-syyskuun taitteen ja syyskuun alkupuolen vaiheilla ja ensimmäiset ilmestyvät taas huhtikuulla, heti kun vesistöistä alkaa löytyä kalastukseen sopivia sulapaikkoja. Silloin kalasääski palaa kaivattuna, toivottuna. Mutta missä se on tällä välin, siitäkin kertoo blogi.
Kattohaikaran ja mustahaikaran poikaset alkavat olla valmiita siirtymään pesistä, kattohaikara pelloille ja mustahaikara syrjäisille kosteikoille ja puroille.