6/2026

Pöllöistä kolopesijöitä ovat pienimmästä isompaan varpuspöllö, helmipöllö, hiiripöllö, lehtopöllö ja viirupöllö. Ne pesivät hyvin mielellään myös pöntöissä. Lapinpöllö pesii katkenneen paksun puun avoimessa onkalossa. Sellaisen voi sille rakennellakin. Lisäksi se pesii esim. vanhoissa hiiri- ja kanahaukan pesissä. Jos hiiripöllöä yrittää auttaa pöntöllä, sen on oltava edestä avoin puoleen väliin etuseinää.

Hiiripöllö on paljon liikkeellä päiväsaikaankin

Pöllöjen suhteen ollaan jo hieman myöhässä. Puun koloissa pesivät pöllöt talvehtivat Suomessa ja voivat aloittaa pesinnän aika varhainkin, mutta pöntöt ovat joka tapauksessa valmiina metsissä seuraavaan kevääseen. Pöntöt ovat suoranainen elinehto pöllöille, niiden luonnonkolot ovat kovasti vähentyneet. Pöllönpöntön pohjalle on hyvä heittää pehmusteeksi ja eristeeksi pieni kerros kutterinpurua.

Lehtopöllö voi pesiä myös puistoissa.

Helmipöllön pönttö sopii myös esim. telkälle, uivelolle ja uuttukyyhkylle ja viirupöllön pönttö isokoskelolle. Eli pöllönpöntöissä voi pesiä myös monia kiinnostavia vesilintuja. Eikä pöntön tarvitse suinkaan olla ihan rantapuussa vesilinnuillekaan. Pöllönpöntön paikan voi miettiä eri lajeille sopivaksi. Pönttö sopisi satunnaisesti Suomessa pesivälle harjalinnullekin pesäkoloksi, mutta siihen tarvitaan jo hyvin paljon onnea. Naakka pesii mieluusti pöntöissä.

Kalevalan sotka eli telkkä, valkeaposkinen koiras, ruskeapäinen ja pienempi naaras

Viiru- ja lapinpöllöjä ei pidä pesimäaikaan mennä kurkistelemaan. Ne puolustavat munia ja poikasia vahvasti.  Pöllönpönttöjen suhteen kannattaa hankkiutua yhteistyöhön paikallisen rengastajan kanssa. Nisäkkäistä myös harvinaistunut liito-orava ja tietysti tavallinenkin orava voivat käyttää pönttöjä pesintään. Näätäkin voi valita pöntön, mutta ei ole toivottu lintujen pesärosvona.

Ohjeet

Näin rakennat linnunpöntön – katso ohjeet

Pihapöntöissä suosisin puolessa vuosisadassa vähentynyttä kottaraista, suhteellisesti vielä paljon enemmän vähentynyttä käenpiikaa. Tukea voi myös kirjosieppoa sekä myös hyvin pärjännyttä harmaasieppoa, joka on hauska, huomaamaton pihalintu.

Kirjosiepponaaras

Käenpiika tuntuu viihtyvän valoisissa metsänreunoissa, ehkäpä siksi, että muurahaisenmunia on hyvin saatavilla poikasten pohjattomaan nälkään (kuva ylhäällä). Parhaimmillaan muutaman minuutin välein vanhemmat kantavat pesälle nokallisen, joka sisältää jopa kymmeniä muurahaisenmunia. Pikkusiepolle voi yrittää sille sopivaan biotooppiin pesäpaikaksi koverrettua lahopökkelön onttoa päätä. Leppälintu on ihanan värinen, kaunis kolopesijä ja laulaja pihapiirissä ja metsissä. Leppälinnun kanta on vahvin itäisessä Suomessa.

Harmaasieppo löytää monenlaisia pesäpaikkoja ihmisen läheltä.

Avopönttö, jossa on katto, sopii mustarastaalle ja harmaasiepolle. Ne kannattaa sijoitella kekseliäästi piiloon ryöstelevältä harakalta. Västäräkin pönttö tehdään usein kaksiosaiseksi, eteinen ja pesäkammari. Räystäspääskyä voi auttaa räystään alla tukea antavalla laudanpalalla.

”Kotivarpusta” on hyvä auttaa järjestämällä  sille pesäpaikkoja

Yksi tärkeä muistettava on varpunen, ”kotivarpunen”. Sille kannattaa tehdä oikeankokoisia pönttöjä ja sijoittaa niitä esim. katonharjan tai ulkorakennuksen räystään alle useita lähekkäin, sillä varpuset ovat sosiaalisia ja tirskuttelevat parvissa.

Ylhäältä seinältä löytyy varmasti paikka myös parille pöntölle tervapääskylle, joka on nopeasti vähentynyt.

Tervapääsky on mitä kiinnostavin lintu. Pihakoivussa tai rakennuksen päädyssä pesivä tervapääskyä on mukava seurata keskikesällä.

Tervapääskyjen vauhdikkaat, kirkuvat parvet on hienoa katseltavaa. Tervapääskyssä on paljon tutkittavaa vaikka väitöskirjaksi asti, se on varsin erikoinen lintu.

Ja mielenkiintoinen uusi tieto Skotlannista. Skotlannin parlamentti on hyväksynyt lain, jonka mukaan uudisrakennuksiin on sijoitettava sopivia tiilipesiä harvinaistuvalle tervapääskylle ja muille linnuille. Tärkeä näkökulma kaavoitukseen ja rakentamiseen, elävä luonto otettava konkreettisesti huomioon. Suurin osa nopeasti harvenevasta tervapääskykannasta on kaupungeissa pesinyt vanhoissa kivirakennuksissa. Pesäkolojen väheneminen on yksi arvioitu syy lajin nopeaan vähenemiseen. Helsingissäkin ja muissa Suomen kaupungeissa tervapääsky on vanhastaan suosinut katon- ja räystään koloja, jotka remonteissa herkästi menevät umpeen.

Metsässä suosisin metsätiaisia. Hömötiaisen pönttö kannattaa panna suuaukolle asti täyteen kutterinpurua, jotta hömötiainen saa tehdä itse ”puunkolonsa”. Myös töyhtötiainen kaipaa karuilla paikalla pöntötystä ja niin hömö- kuin töyhtötiainenkin lahopökkelöitä. Molemmille voi pystyttää lahorunkoja ja avata hiukan kovaa tuohta. ”Tekopökkelöt” täydentävät vähentyneitä pystyssä olevia lahopökkelöitä. Puun voi myös sahata parin metrin korkeudelta pehmenemään sopivaksi hömötiaisen nokalle. Ensimmäisen lapintiaiseni olen poikavuosina tavannut pesimästä pöntössä tunturikoivuvyöhykkeellä. Tiaispönttöön saattaa erityisen hyvällä onnella saada pesimään pähkinänakkelin.

Töyhtötiainen, aito metsän paikkalintu, pesii puun koloissa ja myös pöntöissä,

Kuusitiaisen voi saada aika helposti pesimään pihapiirissä metsän tai hyvän puiston reunassa, jossa kasvaa muutamia isoja kuusia. Tali- ja sinitiainen ovat tyypillisimpiä pihapönttöjen asukkaita. Virossa viitatiainen pesii puun koloissa, kannoissa ja pöntöissä.

Kuusitiainen poistaa ”roskapussin” pesäpöntöstään

Puukiipijä omaksuu helposti sille tarkoitetun vaatimattoman, puun runkoa vasten olevan kaksiseinäisen ja runkoon nojaavan pöntön pesäpaikakseen.

Erikoispönttöjä voi kokeilla punarinnalle maanrajaan lehtevän pihan laidalla tai vaikkapa lehtikompostin nurkkaan. Onpa kivitaskukin osunut pönttöön pesimään.

Isoja erikoispönttöjä ovat myös isokoskelon pesälaatikot saaristossa ja luodoilla tai koskikaran pöntöt purojen tai pienten jokien siltojen alla. Tuulihaukka on oppinut viime vuosikymmeninä pesimään latojen päätyjen avopöntöissä.

Puukiipijä on ihan omanlaisensa, myös sen pönttö, joka on kaksiseinäinen puun runkoa vasten.

Kirjoista ja netistä löytyy kokeneiden pönttönikkareiden eri lintulajien pönttöihin ja niiden sijoittamiseen liittyviä ohjeita ja vihjeitä. Niitä on mm. Suomen Luonnon nettisivuilla. Tärkeätä on lentoaukon suuruus eli täsmällinen koko erityisesti pienten lajien osalta, höyläämätön lauta, riittävä pesäontelon tila poikasille ja hyvä sijoitus maastossa, pönttöä ei esimerkiksi tule panna paahtavimpaan paisteeseen.

Pöntöille on Suomen metsien nykytilassa suuri tarve monien lintulajien, oikeastaan kaikkien kolopesijöiden osalta. Myös pihamaalla kololinnut elähdyttävät taajamaluontoa merkittävästi. Kololinnut myös ylpyvät mielellään pöntöissä, talvellakin ne antavat suojaa tuulelta ja pakkaselta. Pöntön rakentamisesta voi ottaa itselleen hyvän harrastuksen vaikkapa lastenlasten kanssa. Pönttöjen avulla voi tutustua monen lintulajin elämään.

Hannu Hautalan mustavalkoisena julkaisema Kololinnut ja muut pökkelöpesijät, Suomen Luonnosuojelun Tuki 1977, tekstit Erkki Kellomäki ja Asko Kaikusalo, taitto Juha Tanttu ja mukana iso joukko muita tunnettuja asiantuntijoita ja avustajia, kannattaa kaivaa esiin joko kirjahyllystä, kirjastosta tai antikvariaatista.

Ps. Kun yksi tekee kymmenen eri lajeille tarkoitettua linnunpönttöä, se on aika hyvä alku; kun 100 tekee saman, se on jo tuhat asumusta linnuille ja kun 1000 tekee kymmenen pönttöä, se on kymmenen tuhatta.

Tilaa Suomen Luonto!

Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!

Tilaa nyt!