Helsingin Kumpulanmäen vaahterametsä on nyt entistä uhatumpi – vaikka sitä ehdotettiin suojeltavaksi jo 10 vuotta sitten
Lue lisää...Ala laulaa – näin ympäristökriisi viedään kuplan ulkopuolelle
Tuore ilmastokatsaus kertoo, että katastrofi on käsillä. Tämän tyyppinen tieto tavoittaa kuitenkin vain ne, jotka ovat jo valmiiksi huolissaan.
Lue lisää...Kestävää kulutusta someaikana?
Viime viikonlopun Flow Talksissa keskusteltiin kestävyydestä muun muassa kulutuksen ja muodin näkökulmista. Sosiaalisella medialla valtava vaikutus kulutuskäyttäytymiseemme. Ultrapikamuotiketjut porskuttavat ja kuluttaminen on helppoa, kun shoppailla voi vaikka illalla omasta sängystä. Kuluttajatutkimuslaitoksen tutkija Essi Pöyryn vyöryttää faktoja, mutta antaa myös lohtua.
Lue lisää...Yhteiskäyttöautoa tulee ikävä
Suomalainen haluaa omistaa käyttämänsä tavarat, kertoo Suomen ympäristökeskuksen teettämä kyselytutkimus. Vaihtoehtoja kannattaa kuitenkin kokeilla ennakkoluulottomasti.
Lue lisää...Ilotulitus voi nostaa linnun sykkeen kaksinkertaiseksi ja ruumiinlämpöä asteella – olisiko jo aika ottaa vuoden vaihteessa luontokin huomioon?
Lue lisää...Vuosi vaatteidenostolakossa – miksi se oli niin helppoa?
Kaverin innostamana tein uudenvuodenlupauksen: vuosi ilman vaateostoksia. Kokemukseni eroaa valtavirrasta, ja ehkä juuri siksi siitä on hyvä kertoa.
Lue lisää...Itämerennorppia, halleja, karikukkoja, merikihuja, ruokkeja – toukokuinen Ahvenanmaan kierros kertoo saaristomme valtavasta arvosta
Lue lisää...Matka kevääseen
Ilma tuoksuu kostealle, jollekin uudelle. Vaikka päivä on ollut lämmin, illan tullen kaiken ylle putoaa viileä huppu.
Lue lisää...Helsinki hävittää tämän Marian sairaalan ainutlaatuisen 1890-luvun ympäristön – turhaan
Lue lisää...Metsien vanheneminen ei ole uhka – se on Suomelle mahdollisuus edetä kohti ilmastoviisasta tapaa käyttää metsiä
Lue lisää...Eduskunnan ympäristövaliokunnan enemmistön mielestä luonnonsuojelu on hieno asia – kunhan se ei vaikuta mihinkään
Lue lisää...Itämeren pohjassa tikittää aikapommi
Kaasuvuodon ohella toinen huolen aihe ovat Itämereen toisen maailmansodan jälkeen dumpatut kemialliset aseet ja muut vaaralliset kemikaalit.
Lue lisää...Vain muutaman puun tähden
Kaupungeissa laulaa moottorisaha. Puut ovat naapurustolle rakkaat, linnuille turvapaikka ja asukkaille suoja lämpenemistä vastaan. Rakennuttajalle ne ovat riesa josta pitää päästä heti eroon. Luontokatoa tulisi torjua myös kaupunkiympäristössä ja ottaa se mukaan suunnitteluun alusta saakka niin pienissä kuin isoissakin hankkeissa.
Lue lisää...Miksei puhuta kuluttamisen vähentämisestä?
Ihmiskunta ei ole vielä keksinyt ratkaisua, jolla elintaso voisi kasvaa loputtomasti.
Lue lisää...Kuuluuko revontulista ääniä?
Hypoteesi äänten synnystä odottelee vahvistusta tai kumoamista yhden tutkijan varassa.
Lue lisää...Eläin on ollut hän jo kauan ennen somea
Hän-sanalla on viitattu eläimiin jo 1800-luvulla, eikä siitä harmistuminenkaan uusi juttu ole.
Lue lisää...Muovipusseja taloyhtiön biojätteissä – pitääkö huolestua?
Asiantuntija rauhoittelee kierrätyksestä stressaavia ja painottaa kulutusvalintojen merkitystä.
Lue lisää...Riku Rantala ja 100 ilmastokysymystä unohtivat monimuotoisuuskriisin – hiilivapaa energiamurros ei riitä, vaan energiankulutusta pitää saada vähennettyä
Lue lisää...Vinkkejä suolla liikkumiseen aloittelijoille ja jännittäjille
Kokematonta suollaliikkujaa alkaa helposti hirvittää, kun pitkokset päättyvät. Pelko on turha. Asiantuntija kertoo, mitä suolla liikkuessa kannattaa pitää mielessä.
Lue lisää...Tiedonvälittäjän vastuu luonnosta
Suomen Luonnon toimituksessa käydään usein perusteellisia keskusteluja. Julkaisijana painaa vastuu – miten kertoa luonnosta niin, että lisäämme tietoa ja tätä kautta luonnon arvostusta, mutta emme aiheuta vahinkoa luonnolle?
Lue lisää...Itämeripäivän meriretki Sälskärin majakalle – selkälokkeja, merikotkia ja pätkä sateenkaarta
Lue lisää...Lokkien perhe-elämää aitiopaikalta
Katolla pesivien kalalokkien tarkkailu onnistui ikkunan takaa.
Lue lisää...Ohdakeperhosen vaelteleva elämä
Ohdakeperhonen on tämän vuoden yllättäjä. Niitä vaelsi Suomeen keväällä sadoittain, ja nyt on kuoriutumassa Suomessa syntynyt uusi sukupolvi.
Lue lisää...Kupliva kesäkirja luonnonystävälle
Jos pidät puutarhaa tai raivaat mökillä puita näköalan tieltä, Michael Pollanin teos Toinen luonto auttaa sinua ymmärtämään, mitä itsessäsi tapahtuu, kun teet niin.
Lue lisää...Orvokinsininen kevät
Juuri nyt on oiva aika tutustua orvokkeihin sillä niiden kukinta on pian parhaimmillaan.
Lue lisää...Kevät koittaa palstapuutarhaan viljelijän kiireistä välittämättä
Mitenköhän onnistuu kiireiseltä palstan hoito? Tämä tarhuri kuuntelee tämän kesän aikana mielellään vinkkejänne ja ideoitanne!
Lue lisää...Pikamuoti elää mielikuvista
Ostamme jatkuvasti uusia vaatteita, sillä tuotteiden sijaan meille myydään mielikuvia paremmasta elämästä.
Lue lisää...Norjassa sähköauto on tavallinen juttu – jo kymmenesosa henkilöautoista kulkee sähköllä
Norjassa jo puolet myydyistä autoista on sähköautoja ja lataushybrideitä. Suomessakin niihin voitaisiin siirtyä heti, jos vain haluttaisiin.
Lue lisää...Ilmastoystävällinen elämä antaa, ei ota
Usein puhutaan, mistä kaikesta joudumme luopumaan ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Ekologiset valinnat voivat kuitenkin antaa paljon enemmän kuin ottaa.
Lue lisää...Tenon lohissa yleistyy pienikokoisuutta aiheuttava geenimuoto, ja monet muutkin kalalajit pienenevät – kutistaako ihminen ahneuksissaan ruokansa?
Lue lisää...Ihana marraskuu!
Marraskuu kuuluu harvojen lempi kuukausiin. Mutta entä jos sen pimeydestä ja harmaudesta yrittäisikin ottaa kaiken irti?
Lue lisää...Nyt on aika toimia – eikä vain kuluttajien
Vastuuta ilmastonmuutoksesta sysätään liikaa kuluttajan harteille.
Lue lisää...Pullervo ei laiskottele vaan tekee raskasta karvanvaihtotyötä
Pullervo ei laiskottele, vaan karvanvaihto vaatii kuivilla oloa ja on yksi norpan vuoden vaativimmista jaksoista.
Lue lisää...Vaatevallankumous vai ajattelun vallankumous?
Tällä viikolla vietetään jälleen Vaatevallankumousta, jonka tavoitteena on kiinnittää huomiota tekstiiliteollisuuden ongelmiin. Vaatevallankumous sai alkunsa, kun vuonna 2013 Bangladeshissa Rana Plazan vaatetehdasrakennus romahti ja yli 1100 sen työntekijää sai surmansa. Rana Plazassa valmistettiin useiden länsimaisten merkkien, kuten Benettonin, Mangon ja Primarkin vaatteita.
Lue lisää...Lehtopöllön punaruskea värimuoto yleistyy ilmastonmuutoksen seurauksena – auta tutkijoita selvittämään kuinka paljon eri värimuotoja saalistetaan
Lue lisää...Kevätmuuton epätahdit
Vähälumiselle ja lähes jäättömälle Ahvenanmaalle alkoi saapua muuttolintuja vihdoin maaliskuun lopulla. Sieltä pohjoiseen matkaansa tekeviä hanhia ja joutsenia alkoi valua myös länsirannikon levähdys- ja ruokailupaikoille.
Lue lisää...Terveellinen luonto on perusoikeus – mutta valtio ei halua enää turvata sitä
Luonto tiedetään terveelliseksi. Tästä välittämättä hallitus purkaa maakuntauudistuksen yhteydessä terveellisen luonnonympäristön suojarakenteita.
Lue lisää...Lähimatkailu kunniaan!
Maapallo ei kestä lentomatkailun nykyistä yhä kiihtyvää tahtia. Keräsin toimituksen blogiin vinkkejä lähimatkailuun. Lue ja inspiroidu vaihtamaan edes yksi lentämistä vaativa lomamatka lähimatkaan Suomessa tai naapurimaissa!
Lue lisää...Suomalainen luonto kiinnostaa maailmalla – osaammeko ottaa siitä ilon irti?
Suomalaisten luonto- ja retkeilykohteiden ylläpitoon ja markkinointiin tulisi suunnata rahoitusta, jos luontomatkailua halutaan kehittää.
Lue lisää...Merisirrit viihtyvät Märketin majakalla tammikuussa
Merisirri on Itämeren erikoinen talvivieras. Kävin katsomassa niitä Ahvenmaan länsipuolella.
Lue lisää...Rytmiä luonnon metronomista
Kun ajatukset tuntuvat olevan solmussa, mieliala on maassa tai olo muuten kuormittunut, vievät askeleet kuin itsestään luontoon.
Lue lisää...Krääsättömän joulun viettohon
Kuinka ostaa lahjoja nykypäivän konmareille, minimalisteille ja karsijoille?
Lue lisää...Suomen pinta-ala on 391 tuhatta neliökilometriä
Suomi on suurempi kuin moni arvelee. Virallisen tilaston mukaan valtiomme pinta-ala on 390 908 neliökilometriä. Merta on enemmän kuin järviä, ja metsää yli puolet Suomesta.
Lue lisää...Maailmojen sota – ja rauha
Palasimme perheen kanssa pitemmältä mökkilomalta ja rupattelimme iloisesti autossa mökkiraitin kulkijoista: eteiseen punkeneesta siilistä, rantapuussa purisseesta oravasta sekä pihan satapäisinä ylittäneistä korppien lentolaivueista.
Lue lisää...What does the fox... eat?
Puuskaisen myrskytuulen saattelema sade piiskaa tuulilasiin Länsiväylällä. Tässä kelissä ja illan pimeässä ei odota kohtaavansa yhtään eliötä karulla valtatiellä, mutta niin vain pieni matalana jolkottava hahmo osuu auton valoihin Espoon Tapiolan kohdalla. Vaikka otus on uitetun koiran näköinen, valkoinen hännänpää paljastaa jolkottelijan ketuksi.
Lue lisää...Mielipidetutkimuksen mukaan metsän luonto- ja ilmastohyöty on suomalaisille tärkeämpi kuin metsän taloushyöty
Suomalaiset haluavat metsiltään eri asioita kuin monet talousmerkitystä korostavat poliitikot.
Lue lisää...Suomen ja Euroopan pitää Pariisin sopimuksen perusteella suojella metsiensä hiilinielun tasoa
Ilmaston takia Suomen ja Euroopan pitäisi sovittaa puun käyttö sellaiseksi, että metsänielun taso säilyy tai vahvistuu ilmaston kannalta kriittisinä vuosikymmeninä.
Lue lisää...Vallisaaressa pääsee aitoon luontoon aivan Helsingin keskustan lähellä
Vallisaari Helsingin edustalla tarjoaa hämmästyttävän hienon luontokokemuksen.
Lue lisää...Saastunut teollisuusalue muuttui vehreäksi ja viihtyisäksi työympäristöksi
Entinen teollisuusalue Pohjois-Amsterdamissa muuttui vehreäksi ekokyläksi, jossa työskentelevät luovien alojen yrittäjät.
Lue lisää...Haahka viihtyy Helsingissä
Helsinki on Itämeren pääkaupungeista rikkain merilinnuiltaan. Se on iso rikkaus.
Lue lisää...Äänestä luonnon puolesta
Kuntavaaleissa valittavilla valtuutetuilla on suuri merkitys siihen, millaisia päätöksiä kunnissa tehdään luonnon ja ympäristön kannalta.
Lue lisää...Kohti kestävämpää vaatekaappia
Huomaan usein ahdistuvani vaatepaljoudesta, joka kuormittaa vaatekaappini lisäksi maapalloamme. Nykyisestä tavastamme kuluttaa vaatteita kärsivät luonnon lisäksi tekstiilituotannon monet tahot, kuten tehtaiden alipalkatut työntekijät ja puuvillan kerääjät.
Lue lisää...Turveväki perääntyi väitteestään turpeen arvosta
Bioenergiayhdistyksen turveinfo poisti kampanjasivuiltaan laajasti mainostamansa väitteen, jonka mukaan turve ”tekisi meistä rikkaampia kuin norjalaisista”.
Lue lisää...Ensisijainen keino ei ole tappaminen – toteutuuko susikannan hoitosuunnitelma Suomessa?
Lue lisää...Vihastuttavat vegaanit
Vegaaniuteen liittyy paljon myyttejä, mutta pitävätkö ne paikkansa?
Lue lisää...Signilskärin lintuasema on osa saaren historiaa
Talvinen käväisy Ahvenanmaan Signilskärin lintuasemalla toi mieleeni saaren pitkän historian ja talkootyön merkityksen saarelaisuudelle ja lintujen tutkimukselle.
Lue lisää...Muovi kauhistuttaa
Nappaa talteen vinkit, kuinka voit vähentää muovijätettä arjen valinnoilla.
Lue lisää...Helsingin yleiskaavapäätös on osoitus siitä, ettei demokratialla mene hyvin – Kokoomus, demarit ja Vihreät sivuuttivat kansalaisyhteiskunnan äänen
Politiikan tutkija Peter Mairin mukaan puolueet ovat etääntyneet kansalaisyhteyskunnasta ja lähentyneet toisiaan ja hallintoa. Mietin blogissa, sopiiko ajatus kunnallispolitiikkaan ja vastikään hyväksyttyyn Helsingin yleiskaavaan.
Lue lisää...5 syytä, miksi nyt kannattaa ryhtyä kasvissyöjäksi
Lauantaina 1. lokakuuta vietetään Maailman kasvisruokapäivää. Sen kunniaksi viisi syytä, miksi nyt kannattaa ryhtyä kasvissyöjäksi tai edes vähentää liharuokaa.
Lue lisää...Hyppy parempaan Suomenlahdella?
Suomenlahden tila on parantunut, mutta länsiosan ulapoiden rehevyyden taltuttaminen on vaatii jo koko meren korjaamista.
Lue lisää...Flow ilahdutti vihreillä valinnoilla
Helsingin Suvilahdessa järjestettävä Flow Festival on tehnyt ekologisten valintojen tekemisen helpoksi festarikävijälle.
Lue lisää...Harjusinisiipi hyötyi lämpimästä toukokuusta – siirtoistutus Salpausselälle saatiin tehtyä
Lue lisää...Roskapostia
Alice Karlsson ihmettelee näin kesällä hyvin ajankohtaista kysymystä: miksi ihminen roskaa?
Lue lisää...Vinkkejä kaappien tyhjennykseen
Lähestyvä kesä innostaa siivoamaan komerot ja hankkiutumaan eroon tavarasta. Tässä muutama vinkki inspiraatioksi kaappien tyhjentämiseen.
Lue lisää...Lontoosta mallia Helsingin päättäjille
Lontoo on Euroopan suurin metropoli, mutta se on silti hieno luontokaupunki. Vehreät keitaat ovat lähellä lontoolaisten sydäntä, hengähdyspaikkoja ja yhteisiä olohuoneita.
Lue lisää...On aika suojella Oriveden Punkaniemen metsä, UPM
Orviveden Punkaniemen jylhät kuusikot kiehtovat lapsia ja aikusia, mutta metsän yllä on UPM-yhtiön hakkuu-uhka.
Lue lisää...Metsähallituslaki uhkaa Suomen tunturi- ja meriluontoa
Metsähallituslaissa ehdotetut aluesiirrot osuvat Ylä-Lappiin ja koko rannikolle. Monenlainen hyödyntäminen voi näin uhata suomalaista tunturi- ja meriluontoa ja saamelaisten kotiseutualuetta.
Lue lisää...Nauttikaamme valosta: Vuoden pimein neljännes ohi
Tänään tulee kuluneeksi reilut 41 päivää talvipäivänseisauksesta ja samalla vuoden pimein tai ainakin lyhyimpien päivien neljännes on takana.
Lue lisää...Al Gore odotti tätä kuvaa pari vaalikautta
Ainutaaltuinen kuva maapallosta 1,5 miljoonan kilometrin päästä olisi voitu ottaa jo yli kymmenen vuotta sitten.
Lue lisää...Hallitusohjelma on takaisku kestävälle uusiutuvalle energialle
Hallitusohjelma karsii luonnonsuojelurahoja ja tuulivoimaa. Luonnon hyväksikäyttöä helpotetaan.
Lue lisää...Villivihannekset älypuhelimessa
On se aika vuodesta, kun metsässä ja puistoissa on vaikea kulkea törmäämättä puihin. Silmä pysyy maan tasalla kun vihreäksi hörähtänyt piennar ja metsä on täynnä aurinkoa kohti kurkottavia kasveja. Oma innostus villivihanneksiin on vain kasvanut kevään aikana töissä.
Lue lisää...Lämpö tulvii maisemaan
Iltakävelyllä on jotenkin rento olo. Sen täytyy johtua joka puolelta hiipivästä lämmöstä. Enää ei tarvitse etsiä aurinkopaikkaa vaan lämmin sää kietoo metsäpolulla kulkijan kuin peittoonsa.
Lue lisää...Turve ja kivihiili ulos Pandoran lippaasta
Hallitus kurittaa metsäenergiaa ja suosii turvetta 61 prosentin veronalennuksella.
Lue lisää...Yksinäinen laulujoutsen Oravissa
Laulujoutsen on jäänyt talvehtimaan Oravin kanavaan. Joutsen pärjää kylmälläkin niin kauan kuin ravintoa riittää. Oravin joutsenella ei ole hätää, sillä kyläläiset ruokkivat sitä talvella.
Lue lisää...Kinkku ja miten se tuotetaan
Onko kinkulla väliä? On sillä, mietin. Jos kinkku hankitaan, sen pitää olla luomua. Luomusikalat ovat tehosikaloita väljempiä ja ja niissä eläimillä on mahdollisuus tonkimiseen, pesänrakennukseen ja ulkoiluun.
Lue lisää...Tuuli on kaunis
Suomen merialueilla myrskyää. Kova tuuli on merellä vaaraksi mutta edistää energiantuotantoa.
Lue lisää...Erolan Talvivaara-kirja kiehuu omassa liemessään
Juha Kauppinen vastaa Marko Erolan Kirottu kaivos -kirjan väitteisiin Suomen Luonnon blogissa.
Lue lisää...Pääministerille tiedoksi: Kivihiilen kulutus on vähentynyt
Toisin kuin Alexander Stubb väitti, kivihiilen kulutus on viime vuosina vähentynyt Suomessa.
Lue lisää...Onnin maja
Vietin kaksi päivää Evon retkeilyalueella juttumatkalla. Evo sijaitsee Hämeenlinnan ja Padasjoen kuntien alueella, noin 50 kilometriä Hämeenlinnasta. Yövyin hurmaavassa Onnin majassa, joka sijaitsee Alisen Rautjärven rannalla keskellä Evon retkeilyaluetta.
Lue lisää...Sateenkaari
Eilen (27.8.2014) noin klo 17–18 välillä Helsingin yllä kaareutui erittäin hieno sateenkaari. Kokemuksieni mukaan sateenkaaren elinikä on lyhyt, mutta tämä pysyi näkyvissä ainakin tunnin. Sateenkaari syntyy ilmakehän sadepisaroissa, joissa Auringon valo taittuu.
Lue lisää...Yllätys iltakävelyllä
Iltakävelyn yllätys sykähdytti! Näin ensimmäistä kertaa elämässäni mäyrän ja vieläpä vain noin kuutisen kilometriä Helsingin keskustasta!
Lue lisää...Mustarastas pesi pyörän korissa
Helsingin Vallilassa Hauhontiellä mustarastasnaaras löysi pesälleen paikan polkupyörän korista. Talossa asuva Sirpa Luukkonen otti kuvan hautovasta linnusta 26.4., jolloin pesässä näkyi jo neljä vaaleansinistä munaa.
Lue lisää...Piha
Asun Helsingin Käpylässä puutalokaksiossa. Kun siellä tipauttaa marmorikuulan lattialle se kierii vastakkaiseen nurkkaan. Ei vaineskaan, mutta melkein. Talot on rakennettu 1920-luvulla. Pian sata vuotta täyttävä miljöö näyttää yhtenäiseltä ja luonnolla on ollut aikaa pesiytyä joka koloon.
Lue lisää...Tyrnipensaat kevätvalossa
Maaliskuun laskeva aurinko hellii Helsingin Arabianrantaa. Lahti on vielä jäässä rantoja lukuun ottamatta. Vedenrajaa pilkuttavat vielä lehdettömät tyrnipensaat. Ne on jätetty puiston rakentamisvaiheessa paikoilleen. Hermanninrannan puolella tyrnejä on melkein metsäksi asti. Helsingin yliopiston kasvitieteen yksikön intendentti Arto Kurtto kertoo, että Arabianrannan tyrnit ovat alun perin istutettuja.
Lue lisää...Minimatka sademetsään
Ulkona on viimein kunnon pakkanen ja aurinko on laskemassa kirkkaan talvipäivän jälkeen. Kuljen Helsingin keskustan ihmisvilinässä pahimpaan ruuhka-aikaan. Ajattelin käväistä sademetsässä.
Lue lisää...Harmaan päivän valoisin hetki
Rantasalmella Etelä-Savossa ei lunta näy juuri ennen uutta vuotta. Uuden vuoden aattona maiseman valtasi ohut lumipeite. Saimaan lumi- ja jäätilanne huolestuttaa tutkijoita, sillä saimaannorpat saavat poikaset helmikuun lopulla.
Lue lisää...Miljoonia vuosia vanhat virikkeet
Seuraavassa lehdessä (9/2013) julkaistaan juttuni Helsingin yliopiston Luonnontieteellisestä museosta. Näyttelyt tekivät minuun vaikutuksen jo jutuntekoa edeltävillä käynneillä: museossa ei tarvinnutkaan pönöttää. Kaikkea ei oltu laitettu visusti turvanarujen ja lasivitriinien taakse, vaan osaa näyttelyesineistä sai estoitta hiplata.
Lue lisää...Herkkutatteja ja hirvikärpäsiä
Sienestäminen on elämän suurimpia huveja, vaikka sillä on hintansa. Vielä 1980-luvun alussa en sienipaikoillani Nokialla ollut tutustunut hirvikärpäsiin. Jo muualla kokemusta saaneet sanoivat, että huomaat sen kyllä sitten, kun sellaisen tapaat.
Lue lisää...